Sisällysluettelo

Oxford down

Oxford down- rotuesittelyn historiaosion kirjoittaja on FM Kirsi Vertainen, Paavilan lammastila

Kuvat Oxford Down Breeders' Association

Oxford down- lammas

Kuvassa palkittu Barley Parki'in kasvattama oxford down-pässi Newburyn näyttelyssä.

Oxford down on vahvaluustoinen ja vahvarakenteinen lammasrotu. Villa on tiheää ja hienoa, väriltään vaalean ruskehtavaa. Jalat ja pää ovat tumman suklaanruskeat. Villapeite kattaa koko eläimen päästä jalkoihin. Häntä on varsin pitkä. Uuhien keskipaino on 80-100 kg ja pässien 100-160 kg. Uuhi tekee kerrallaan yleensä 1 – 2 karitsaa, mutta kolmosiakin syntyy. Rotu sopii parhaiten kevätkaritsointiin. Oxford down on terve, nopeakasvuinen ja taloudellisesti ruokittavissa. Sillä on hyvä rehunkäyttökyky, suhteellisen helpot karitsoinnit ja hyvät emo-ominaisuudet. Oxford down- karitsa on elinvoimainen, vahva ja kestävä. Teuraskaritsana sen liha on laadultaan erinomaista ja kuuluu Oxfordissa edelleen erikoistuneiden lihakauppojen valikoimiin.

Oxford down on sekä rauhallinen, että itsepäinen ja herkkä rotu. Vaikka perusluonne on rauhallisuus, ”oksit” saattavat olla myös epäluuloisia ja varautuneita ihmistä kohtaan. Kun luottamus on saavutettu, oxford downit ovat koiramaisen uskollisia. Laumasidonnaisuus on tällä rodulla myös erityisen vahva ja se kannattaa ottaa käsittelyssä huomioon.

Oxford down sopii hyvin risteytystuotantoon joko terminaaliroduksi kolmiroturisteytyksiin tai risteytysuuhituotantoon. Esimerkiksi suomenlampaan kanssa risteytettynä saadaan erinomaisia tuotantouuhia, joilla oxford downin hyvät emo-ominaisuudet ovat säilyneet. Terminaalipässinä tälle yhdistelmälle voidaan käyttää esimerkiksi texeliä.

Nuorten oxford down-uuhien luokka arvosteltavana Moreton in Marsh-näyttelyssä Gloucestershiressä 2013.

Britannian lammasroduista

Oxford down on yksi Britannian yli kuudestakymmenestä lammasrodusta. Se kehitettiin alavien ja hedelmällisten viljelysmaiden laiduntajaksi ja sillä on erinomaiset lihantuotanto-ominaisuudet, kuten muillakin tämän roturyhmän eli down- ryhmän edustajilla. Oxford down on ryhmän kookkain edustaja.

Britannian lammastalous on perustunut alueittain kehitettyihin paikallisiin lammasrotuihin, joiden avulla maatalouden erityisolosuhteet on pystytty parhaiten hyödyntämään. Rodut jaettiin karkeasti eri tyyppeihin sen mukaan, millä korkeudella ja millaisessa maastossa ne olivat tottuneet elämään. Mountain- eli vuoristorodut selviytyvät korkealla hyvin hankalissa olosuhteissa ja erittäin niukalla ravinnolla. Hill- rodut ja pitkävillaiset rodut laidunsivat puolestaan hieman alavammilla mailla, kuin ”mountainit”. Viimeisenä ryhmänä olivat edellä mainitut down- rodut, jotka laidunsivat alavia eli ”lowland”- alueita.

Lammastalous on edelleen tärkeä osa Britannian maataloutta, vaikka tuotannon painopiste onkin siirtynyt villan tuotannosta lampaanlihan ja erityisesti karitsanlihan tuotannoksi. Samalla varhemmalle lammastaloudelle leimallinen paikallisuus omine rotuineen on vaihtunut laajamittaiseksi lammasteollisuudeksi, joka nojaa vahvasti risteytystuotantoon. Myös entisten alavien ja hedelmällisten alueiden siirtyminen peltoviljelyyn Itä- ja Etelä-Englannissa on muuttanut lampaankasvatuksen painopistettä enemmän länteen ja pohjoiseen mäkisille alueille.

Risteytysten hyödyt tulevat hyvin esiin nykyisessä lammasteollisuudessa. Karut ylängöt pystytään hyödyntämään kasvattamalla siellä edelleen mountain- rotuja. Kun mountain- uuhi (esimerkiksi swaledale, welsh mountain, scottish blackface tai cheviot) on liian vanha elämään karuissa olosuhteissa, se viedään alemmas paremmille laitumille ja astutetaan pitkävillarodun (esimerkiksi blue-faced leicester tai border leicester) pässillä. Näin syntyneet ensimmäisen polven risteytysuuhet astutetaan puolestaan down- ryhmän pässillä, jolloin syntynyt ensiluokkainen teuraskaritsa on kolmiroturisteytys. Yleisimmin käytettyjä risteytyksiä ovat mule (swaledale x bluefaced leicester), welsh halfbred (weish mountain x border leicester) ja scotch halfbred (cheviot x border leicester). Terminaalipässeinä käytetään oxford downia, hampshireä, suffolkia ja yhä enenevässä määrin texeliä, josta on tullut Britanniassa yleisin terminaalirotu.

Oxord downin jalostustyö alkaa

Oxford downin alkuperä on nimensä mukaisesti Oxfordshiren alueella, jossa rodun kehittäminen aloitettiin 1830-luvulla risteyttämällä kaksi erityyppistä lammasrotua keskenään; kevyempiä hampshire down ja southdown- uuhia astutettiin massiivisemmalla pitkävillaisella cotswold pässillä. Risteytysten paremmuus huomattiin pian: ne tuottivat enemmän lihaa, kuin pitkävillaiset cotswoldit ja enemmän villaa, kuin lyhytvillaiset down- rodut. Witneyn alueella toimivat kasvattajat kiinnostuivat jalostustyöstä ensin ja sieltä uusi rotu levisi myös Gloucestershireen ja Oxfordshiren Cotswoldiin, jossa kasvatustyötä jatkettiin. Oxford downin rotutyyppi vakiintui seuraavien 50 vuoden aikana harkitun valinnan ansiosta. Samalla nimitys vakiintui ”downcotswoldista” ”oxdfordshire downiksi” ja lyheni myöhemmin muotoon ”oxford down”. Alkuperäisrotuja ei ole käytetty jalostustyössä enää vuoden 1854 jälkeen.

Vuonna 1874 rodun kasvatus aloitettiin Skotlannissa ja vuonna 1884 ensimmäiset puhtaat oxford down pässit myytiin Kelsossa, historiallisessa ja maineikkaassa skotlantilaisessa pässihuutokaupassa. Tämä oli alku rodun voittokululle pohjoisessa. Puhtaita oxford down- pässejä käytettiin erityisesti Scotch Borders- alueen valtarodun eli scotch halfbred´in uuhille. Pian oxford downit hallitsivat Border alueen markkinoita: vuosittain yli 1000 pässiä myytiin pelkästään Kelsossa. Myös vienti alkoi vetää ja suuria määriä oxford downeja vietiin USA:an ja Saksaan.

Myytäviä oxford down-pässejä Kelson huutokaupassa.

1800-luvun loppu oli rodun kulta-aikaa myös etelässä. Cotswoldissa se oli jo syrjäyttänyt alueen alkuperäisen cotswold- lampaan ja suuret katraat laidunsivat näillä lowland- alueilla eli alavilla viljelysmailla. Alueen lammastalous perustui lampaan ja viljan liittoon. Viljavat alueet oli muokattu pelloiksi 1800-luvun loppuun mennessä. Paimen laumoineen ahtautui nyt pelloille ja vapaana laiduntaminen oli taakse jäänyttä elämää. Pelloilla viljeltiin parempilaatuista rehua, viljakasveja, juureksia ja vihanneksia. Juuresten nostamisen sijaan lampaat laskettiin laiduntamaan peltoja talveksi ja eläimet söivät sadon suoraan paikan päällä. Paimenen tehtävänä oli huolehtia siitä, että lampaat söivät satoa tasaisesti lohkoittain ja samalla lannoittivat pellot seuraavaksi satokaudeksi. Tämä tapahtui aitaamalla syötettävät lohkot väliaikaisilla saarnipuisilla aidoilla. Järjestelmää kutsuttiin nimellä ”folding”.

Rodun noususuhdanne kulminoitui rotujärjestön perustamiseen. Samat henkilöt, jotka olivat muutoinkin rodun puuhamiehinä, olivat myös perustamassa yhdistystä Oxford Down Sheep Breeders´ Association. Uuden yhdistyksen syntysanat lausuttiin 8.8 1888, kun ryhmä oxfordshireläisiä lampureita tapasi Oxfordissa vuotuisessa oxford down- pässien huutokaupassa Binsey Lanella. Yhdistys perustettiin seuraavana vuonna eli 1889. Tuolloin julkaistiin myös ensimmäinen rekisteröityjä katraita koskeva luettelo.

Kuvassa nuori oxford down-pässi ja Bob Richardson, Oxford Down Sheep Breeders' Association'in puheenjohtaja 2014.

Rodun suosio hiipuu

1930- luvulle tultaessa kultaiset ajat olivat ohitse. Folding- laidunnusjärjestelmä alkoi väistyä Oxfordshiressä ja Gloucestershiressä. Lampaiden avulla hoidettu peltojen lannoitus koettiin liian työlääksi ja kannattamattomaksi, sillä keinolannoitteet alkoivat saada jalansijaa.

Toisen maailmansodan vuosina rotu vielä säilytti arvonsa, sillä se pystyi tuottamaan elintarvikepulasta kärsivässä maassa runsaasti sekä villaa että lihaa. Kelsossa, josta oli tullut rodun merkittävä myyntikanava, myytiin vielä 1940-luvun lopussa yli 900 pässiä vuosittain. Seuraava uhka oli kuitenkin suffolkin yleistyminen terminaalirotuna 1950-luvulla erityisesti pohjoisessa. Tämä suffolkin ekspansio miltei pyyhkäisi oxford downit rotukartalta, sillä oxford down pässien hinnat romahtivat ja puhdasjalostuksesta tuli kannattamatonta koko Britannian alueella. Enää reilu 500 oxford down- pässiä vaihtoi omistajaa Kelsossa vuosittain.

1955 oli käännekohta, jolloin todellinen alamäki alkoi. Suffolk otti kärkisijan terminaalirotuna ja monet pienet kasvattajat lopettivat oxford downien kasvattamisen. Pian myös suuret kasvattajat seurasivat perässä. Suuria määriä arvonsa menettäneitä oxford downeja vietiin 1950- 1960-luvuilla esimerkiksi Neuvostoliittoon mukanaan sukulinjoja, jotka hävisivät näin kokonaan Britannian populaatiosta. 1970-luvulle tultaessa enää 30 oxford downin kasvattajaa oli jäljellä koko Britanniassa. Viidessätoista vuodessa oli kadonnut 100 kasvattajaa ja yli 9 000 jalostusuuhta.

Hidas elpyminen

Vuonna 1974 Rare Breed Survival Trust (RBST) eli uhanalaisten rotujen pelastussäätiö luokitteli oxford downin 10 harvinaisimman brittiläisen lammasrodun joukkoon uuhimäärän ollessa 700. Näin 1950-luvun alun suosituin terminaalirotu löysi itsensä uhanalaisten rotujen listalta. 1980-luvulla useat kasvattajat alkoivat ymmärtää, kuinka aliarvostettu rotu oli ja pikku hiljaa sen arvo monipuolisena terminaalirotuna alkoi nousta. Vuonna 1989 rotuyhdistyksen juhliessa 100-vuotista taivaltaan oxford downeja kasvattavia katraita oli 151, mikä oli suurin luku sitten 1950-luvun. Elpyminen oli kuitenkin hetkellistä ja 1990 luvulla oli jälleen roturintamalla hiljaista. Kiinnostus kookkaisiin oxford down risteytys- ruhoihin hiipui samalla kun texel aloitti kipuamisensa kohti Britannian suosituimman terminaalirodun sijaa. Useita vanhoja kasvattajia lopetti, joukossa Addenbury, joka oli toiminut kasvattajana 140 vuotta ja vienyt lampaita ympäri maailmaa.

Vuonna 1999 kasvattajia oli enää 66 ja puhtaita uuhia 1100. Seuraavan kymmenen vuoden aikana oxford down- pässien kysyntä oli vähäistä, mutta kasvattajien määrissä tapahtui silti pientä nousua. Tälle kymmenvuotisjaksolle sattui myös suu- ja sorkkatautiepidemia, eivätkä oxford down- katraatkaan välttyneet siltä. Kolme katrasta jouduttiin hävittämään mukanaan jälleen korvaamattomia sukulinjoja.

Vuosikymmenen aikana tuotiin myös uutta verta rotuun, sillä Saksasta tuotiin maahan viisi ”schwartzkopf” eli mustapäälammasta. Viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröintiluvuissa on tapahtunut käänne ylöspäin, sillä tällä hetkellä (2014) jalostusuuhia on 1500 ja rotua kasvattavia katraita 106, mikä on suurin lukumäärä kahteenkymmeneen vuoteen. Tällä uuhimäärällä oxford down luokitellaan RBST:n viisiportaisessa riskirotujen listassa sijalle neljä eli se ei ole enää kriittinen tai uhanalainen rotu. Puhdasjalostusta harjoittavilla tiloilla oxford downien määrät ovat kuitenkin suhteellisen pieniä, tilaa kohden 10-20 uuhta. Puhdasjalostus onkin usein vain yksi sivujuonne tilan lammastaloudessa ja pääansiot tulevat lihaa tuottavasta risteytyskatraasta. Oxford downin pääasiallinen käyttö on tänä päivänä Britanniassa terminaalirotuna kolmiroturisteytyksissä, vaikkakin lukumääräisesti se jää texelin ja suffolkin jälkeen. Rotua kasvattavien tilojen ja rekisteröitävien eläinten lukumäärän nousu luovat uskoa rodun tulevaisuuden puolesta.

Oxford downit Suomessa

Suomeen ensimmäiset oxford downit tulivat vuonna 1989 Tanskasta Suomen Lammasyhdistyksen ja Maaseutukeskusten liiton (nykyinen ProAgria) organisoimalla kuljetuksella. Samassa kyydissä tuotiin Suomeen myös texeleitä. Karanteenin jälkeen lampaat päätyivät uusiin koteihinsa muutamalle innokkaalle ja kokeilunhaluiselle lampurille. Näihin rodun pioneereihin kuuluivat Marjatta ja Pauli Salonen Porvoosta. Ensimmäisestä tuontierästä päätyi 10 uuhta ja pässi, Bingo X1 heidän tilalleen. Bingosta tuli myös ensimmäinen Suomessa kantakirjattu oxford down pässi ja Bingon perimä elää edelleen suomalaisessa oxford down- populaatiossa F-linjaisena. Porvoossa oxford downien kasvatusta jatkettiin vuoteen 2012 eli tuotannon lopettamiseen saakka.

1990 luvun alussa lampuri Pekka Helminen toi pariin otteeseen lisää jalostuseläimiä Tanskasta. Hänen katraastaan sai alkunsa myös tohmajärveläiskasvattajien Outi ja Jari Sirolan kasvatustoiminta vuonna 1994. 2000-luvun alussa uutta verta tuotettiin Suomeen Uudesta Seelannista alkioiden ja siemenen muodossa ja vuonna 2012 toteutui elävien eläinten ja siemenen tuonti Latviasta Outi ja Jari Sirolan toimesta. Jalostuslampoloita on (2014) kaksin kappalein; Outi Sirolan Raja-Karjan Oxford Down ja Hannele Enbergin Woolenberg.

Lähteet

Jonathan Brown: Shepherds and Sheperding. Shire Library. 2013. Great Britain.

Alan Hambley: The Oxford Down – rise, fall and renaissance. Artikkeli RBST:n julkaisussa The Ark vuodelta 1989.

Elizabeth Henson: British Sheep Breeds. Shire Album 157. 2000. Great Britain.

The Flock Book of The Oxford Down Sheep 2014. Published by The ODSBA.

www.sirolantila.com

www.oxforddownsheep.org.uk.

www.rbst.org.uk.