Lammas sairastaa: tavallisimpia sairauksia

Eläinlääkäri Johanna Rautiainen

Listerioosin aiheuttaa Listeria monocytogenes-bakteeri, joka on yleinen ympäristössä, mm. maaperässä, kasveissa ja eläinten ulosteissa. Listerioosiin voivat sairastua kaiken ikäiset lampaat ja mihin tahansa aikaan vuodesta, mutta tavallisin se on sisäruokintakaudella. Tyypillistä on, että nuoret uuhet sairastuvat vaihtaessaan hampaita (limakalvo eli ien rikki ja bakteerin on helpompi edetä verenkiertoon). Listeria -tartunta voi aiheuttaa luomisia, keskushermosto-oireita,verenmyrkytyksiä ja silmätulehduksia. Lopputiineiden uuhien vastustuskyky on heikompi kuin normaalisti ja ne ovat myös tyypillisiä ” listerioosipotilaita” kevättalvisin.

Listerioosi on myös zoonoosi. Ihminen saa tartunnan tavallisesti elintarvikkeiden välityksellä. Erittäin harvoin tartunnan voi saada myös suorassa kosketuksessa sairaaseen eläimeen; luoneen uuhen jälkeiset ja sikiö sisältää paljon Listeria- bakteereita.

Taudin itämisaika on lampailla noin kaksi viikkoa. Tavallisin tautimuoto on keskushermosto-oireinen listerioosi. Tyypillisesti taudin oireet etenevät seuraavasti: väsymys, mahdollisesti jäykkä kävely, seisoskelu, ruokahalun väheneminen, toispuoleinen naamahermon halvaus (toinen korva roikkuu, toinen silmäluomi roikkuu, huulikin voi roikkua ja märepala jäädä halvaantuneen puolen poskeen pullottamaan), runsas syljen eritys, kehän kiertäminen tai pään kääntyminen toiselle sivulle, lopulta makaaminen aina samoin päin pää kiertyneenä. Kuumetta voi olla, mutta kuumepiikki saattaa olla hyvin lyhyt. Hoidotta eläin kuolee tavallisesti 2-3 päivässä.

Listeria voi aiheuttaa myös silmän sarveiskalvon ja värikalvon tulehduksen. Koska halvaantuneen puolen silmä voi olla sokea ja luomi halvaantunut, saattaa silmä myös vaurioitua mekaanisesti. Listeria voi aiheuttaa luomisia, mutta yleensä luomistapauksia ei nähdä samassa katraassa kuin keskushermostotapauksia.

Hoidon onnistumisen kannalta on tärkeää huomata oireet ajoissa. Hoitona annetaan antibioottia ja kipulääkettä. Eläinlääkäri antaa ne pistoksina ja antibiootin määrän tulee (ensimmäisellä ja mahdollisesti myös toisella antokerralla) olla kaksinkertaisen normaaliin lampaan annostukseen verrattuna (IV mielellään). Antibioottikuuria jatketaan noin 7-10 vrk ja kipulääkettä annetaan oireiden mukaan. Jos lammas on jo niin huonossa kunnossa, että se makaa, on kohtalaisen epätodennäköistä, että se toipuu. Näissä tapauksissa pitää ajoissa harkita eläimen lopettamista.

Säilörehuruokinta on ehkä suurin listerioosiin liittyvä riskitekijä. Jos säilörehun käymisprosessi ei suju oikein tai säilörehun varastoinnissa säilörehupaaliin/aumaan pääsee ilmaa, on iso riski, että rehunteon aikana rehuun päässeen mullan mukana tulleet Listeria-bakteerit alkavat lisääntyä rehussa. Säilörehun pH:n ylittäessä 4,8 Listeria-bakteerien lisääntymisriski rehussa kasvaa selvästi. Silminnähden pilaantuneet tai homeiset rehun pintakerrokset tulisi aina poistaa. Rehun valmistuksessa tulisi mullan/lannan joutuminen rehuun pyrkiä minimoimaan ja varmistua siitä, että rehun käymisprosessi tapahtuu oikein(säilöntäaineet!).

Rehusta on hyvä teettää analyysit. Jos pH on rehussa korkea, kannattaa eläimiä tarkkailla huolellisesti, sillä riski niiden sairastua listerioosiin on kasvanut. Tärkeää siis tässäkin on tarkkailla lampaita ja huomata poikkeavasti käyttäytyvät yksilöt mahdollisimman ajoissa.

Virtsakiviä voi olla kasvavalla karitsalla, aikuisella pässillä ja jopa uuhella. Ongelmia nähdään yleensä vain pässillä, sillä uuhien virtsaputki on suorempi ja paksumpi. Yleisimmin virtsakiviä esiintyy, kun hyvin kasvavat karitsat ovat voimakkaalla ruokinnalla tai pässi voimakkaalla astutusruokinnalla. Alttius virtsakiviin on ilmeisesti perinnöllistä ja roduista herkimmin sairastuvat texel-rotuiset. Virtsakivien aiheuttama tukos virtsaputkessa on erittäin kivulias lampaille ja siksi sairastuneet tarvitsevat nopeasti apua.

Virtsakivet ovat tyypillisesti ”monisyysairaus”. Tunnettuja altistajia ovat voimakas väkirehuruokinta, juomaveden vähyys, sen kylmyys ja huono laatu. A-vitamiinin puute voi heikentää virtsaputken limakalvon kuntoa ja kimmoisuutta. Kastrointi pienentää virtsaputken läpimittaa ja altistaa virtsakiville. Rehustuksen sisältämän kalkin ja fosforin väärä suhde toimii myös altistavana tekijänä(Ca : P - suhde tulisi olla 2:1 ). Magnesium vaikuttaa kalsium-aineenvaihduntaan: Mg:n määrä ei saisi rehussa olla yli 2g/ kuiva- ainekilo. Perinnöllisillä seikoilla saattaa myös olla vaikutusta. Liian lihavat pässit sairastuvat muita herkemmin (kuntoluokitus!). Kylmyys ja veto saattavat toimia laukaisevina tekijöitä.

Pässi eristäytyy katraasta. Se lopettaa syömisen ja seisoo paikallaan. Se koettaa virtsata, mutta virtsaa tulee vain tipoittain ja se saattaa olla veren värjäämää. Usein näyttää siltä, että pässillä olisi ummetusta eli näyttää siltä kuin se koettaisi jatkuvasti ulostaa. Virtsaaminen on selvästi kivuliasta. Pässi potkii mahan alle ja vispaa hännällään. Ruoka- ja juomahalu loppuvat, pässi makailee paljon. Tyypillistä voi olla myös pässin istuminen ja venyttely istuvassa asennossa.

Kun pässi kaadetaan ja virtsaputken päätä paljastetaan, virtsaputken pää on turvonnut ja sinipunertava. Mahan alla ja nivusissa, joskus jopa takajaloissa havaitaan taikinamaista turvotusta.

Virtsamyrkytys kehittyy melko nopeasti. Pässi tulee uneliaaksi ja tylsistyneeksi, sillä saattaa olla kouristuksia tai muita keskushermosto-oireita. Virtsarakko ja virtsaputki saattavat revetä. Myrkytystila yleistyy ja pässi kuolee viimeistään 5 - 7 vuorokauden kuluttua.

Pässi tarvitsee lääkettä, joka rentouttaa lihaksia ja lieventää kipuja. Jos virtsakivet ovat peniksen matomaisessa lisäkkeessä, lisäkkeen voi katkaista. Virtsaa voi koittaa hapattaa: C-vitamiinia noin 5 grammaa päivässä tai ammoniumkloridia 10 g päivässä, mutta useimmiten hapattamisella tavoiteltava kivien sulattaminen ei onnistu. Pässi tulee pitää lämpimänä ja sille tulee antaa juotavaksi runsaasti haaleata vettä. Valitettavasti ennuste on usein huono.

Jos ongelma havaitaan ajoissa, pässi voidaan hätäteurastaa ja mahdollisesti saada lihat vielä käyttöön. Lampaan lopetus on tehtävä heti, jos mahan alla ja nivusissa on taikinamaista turvotusta.

Ruokinnassa on tärkeätä laskea kalsiumin, fosforin ja magnesiumin määrät sekä kalsiumin ja fosforin keskinäinen suhde. Nopeakasvuinen eläin vaatii Ca:n ja P:n suhteeksi vähintään 2:1(joskus jopa 4:1). Väkirehussa ei tulisi olla yli 0,6% fosforia ja yli 0,2% magnesiumia.

Ennaltaehkäisyssä on myös tärkeää antaa vapaasti raikasta vettä ja suolaa. Suolaa voi antaa vapaasti tai ripotella karkearehun päälle (1 – 4 % kuiva-aineesta).

Riittävästä A-vitamiinista on myös huolehdittava. Jos tilalla on säilörehuruokinta tai katraalla on ylimääräistä rasitusta, on suotavaa antaa vitamiinilisä sisäruokintakaudella. Hyvä kuivaheinä auttaa pitämään virtsan pH:n sopivan alhaisena.

Lampolassa ei saa olla vetoa.

Jos virtsakiviä analysoidaan laboratoriossa, voidaan analyyseista saada tietoa virtsakivien synnystä ja syistä, jolloin voidaan suunnata ennaltaehkäisyä oikein.

Tarttuva ”suutulehdus”

Orf on helposti tarttuva virussairaus, joka on tunnettu jo kauan ja jota esiintyy lampailla eri puolilla maapalloa. Siihen voi sairastua kaiken ikäiset lampaat. Orf on myös zoonoosi, eli se voi tarttua ihmisiin.

Orfin oireet lampailla ovat seuraavat: lampaan huulien ja nenän alueelle tulee vesikelloja, jotka melko pian muuttuvat ruveksi. Vesikelloja ja rupia voi olla myös utareissa, etujaloissa ja joskus jopa sukupuolielimissä ja suussa. Virus pääsee aiheuttamaan taudin rikkoutuneen ihon kautta. Melko usein viruksen lisäksi rikkoutuneen ihon tulehduttaa myös bakteerit, jolloin oireilevat alueet ovat usein erittäin kipeitä, ärhäkän näköisiä ja arkoja. Bakteeritulehdus siis pahentaa ja voi myös pitkittää orf-viruksen aiheuttamaa ongelmaa yksittäisellä eläimellä ja tilatasolla.

Orf aiheuttaa suurimmat ongelmat katraissa karitsointisesongin aikana. Sairastuneiden uuhien utareissa voi olla vesikelloja ja rupia, ja karitsoilla näitä orf muutoksia on usein huulissa ja jopa suussa. Uuhi ei tällöin halua imettää ja karitsat eivät pysty imemään. Tällaisessa tilanteessa on huolellisesti varmistettava, että sairastuneen uuhen karitsat saavat maitoa avustettuina.

Taudin leviämisen rajoittamiseksi oireilevat uuhet ja karitsat kannattaa erottaa terveistä eläimistä. Vesikellot ja ruvet ovat myös hyviä kasvualustoja utaretulehdusbakteereille, joten orf lisää uuhien riskiä sairastua utaretulehdukseen.

Jos lammas on yleiskunnoltaan hyvässä kunnossa ja sen vastustuskyky normaali, sairastunut eläin selviää taudista ja saavuttaa immuniteetin noin 3-6 viikon kuluessa. Tämän jälkeen oireet pikku hiljaa häviävät. Koko katras parantuu taudista yleensä noin 6-8 viikon kuluessa. Taudin sairastaneiden eläinten saama immuniteetti ei kuitenkaan ole elinikäinen, vaan lammas voi sairastaa taudin uudelleen, tosin lievempänä. Jotkut lampaat saattavat jäädä taudin oireettomiksi kantajiksi pidemmäksi ajaksi, jopa kuukausiksi.

Eläimen ulkopuolella, ”yksinään”, orf-virus selviää vain lyhyen ajan, mutta jos virus putoaa ruven mukana (kuten yleensä tapahtuukin), se voi säilyä hyvin pitkään (vuosia?) sopivissa, kuivissa olosuhteissa. Jos halutaan koettaa päästä eroon viruksesta rakenteista, ovat tärkeitä kolme asia: hyvä mekaaninen pesu (näkyvä lika pois), desinfektio (esim. Virkon) ja kuivatus (mahdollisimman pitkään tyhjillään). Laitumilla orf ei selviä: se ei ”pidä” suurista lämpötilavaihteluista. Myös saunan kuumuus (60 astetta, vähintään tunti) tappaa viruksen, jos esimerkiksi välineet on ensin mekaanisesti puhdistettu.

Orfiin ei ole tehokasta hoitoa. Hoidon tavoitteena on oireiden lievittäminen ja niiden pahenemisen estäminen. Haavoja voidaan puhdistaa esimerkiksi jodipitoisilla aineilla tai Virkon S:llä ja sen jälkeen oireilevalle alueelle voi laittaa haavasalvaa. Kipulääkkeitä kannattaa antaa. Tarvittaessa voidaan antaa myös antibioottia bakteeritulehdusten aiheuttaman ihotulehduksen hoitoon.

Virus ei selviä ulkona talvesta, mutta pudonneessa ruvessa virus voi säilyä tartuntakykyisenä lampolan sisällä hyvin pitkän ajan. Taudinpurkauksen jälkeen kannattaa mahdollisuuksien mukaan tehdä lampolan pesu, desinfiointi ja kuivatus.

Suomessa ei ole rokotetta orf-virusta vastaan.

Ennaltaehkäisyssä on tärkeää, että ostoeläimet tarkistetaan huolellisesti orfin suhteen. Huulien, nenän, utareen ja jalkojen alueella ei saa olla vesikelloja tai rupia. Ostoeläinten katraskin pitää tarkistaa ja kaikkien eläinten tulee olla oireettomia.

Kun ostoeläimet saapuvat uudelle tilalle, ne laitetaan ensin karanteeniin ja vasta sitten muiden lampaiden joukkoon. Joskus oiret voivat olla lähtökatraassa huomaamattomat, mikä vaikeuttaa taudin ennaltaehkäisyä ja korostaa karanteenin tärkeyttä. Koska orf-infektio on hankalin karitsointiaikana, olisi hyvä, jos uusien eläinten tulo katraaseen tapahtuisi niin, että siitä on mahdollisimman pitkä aika seuraavaan karitsointiin.

Orfin oireet muistuttavat hiukan myös sinikielitaudin oireita. Tämän seikan takia on hyvä ainakin soittaa virkaeläinlääkärille ja kertoa katraassa esiintyvistä oireista, vaikka eläinten yleiskunto pysyisikin koko ajan hyvänä.

Orf on zoonoosi eli se voi tarttua myös ihmiseen. Tyypillisintä on, että jos sairastuneita lampaita käsittelevällä ihmisellä (esim. lampuri / keritsijä,/ teurastaja) on haava kädessä ja virus pääsee sitä kautta ihon alempiin kerroksiin. Myös ihmisten ihomuutokset ovat erittäin kipeitä ja arkoja. Tavallisimmin vesikelloja ja rupia on käsissä ja erityisesti sormien välissä. Ennaltaehkäisynä on tilatasolla tärkeää, että oireilevia eläimiä käsitellään hanskat kädessä.

Orf on myös esimerkiksi porojen tauti ja se voi tarttua myös koiriin. Tosin koirilla (myös lampaiden kanssa työskentelevilläkin) tauti on harvinainen. Lähinnä sitä on tavattu vain siinä yhteydessä, kun koirat ovat syöneet orfia sairastaneiden eläinten raatoja.

Aurinkoihottuma, aurinkoyliherkkyys, fotosensibiliteetti

Aurinkoihottuma johtuu siitä, että tietyissä tilanteissa eläimen iholle joutuu aineenvaihduntatuotteita, jotka auringon valon kanssa reagoidessaan aiheuttavat kudostuhoa. Syntymekanismista johtuen aurinkoihottuma vaurioittaa niitä ihoalueita, joilla on vähiten villaa tai pigmenttiä. Yleensä sairastuneet ovat siis valkoisia tai vaaleita lampaita, ja herkimmin vaurioituvat mm. korvat ja silmien ympäristöt.

Klorofyllien aineenvaihduntatuotteet joutuvat iholle eri syistä:

1. lammas syö tiettyjä kasveja, ja niiden aineenvaihduntatuotteet joutuvat verenkierron mukana iholle
2. lampaan maksassa on vaurioita eikä se toimi kunnolla, jolloin ”vääriä” aineenvaihduntatuotteita syntyy, ja ne joutuvat verenkierron mukana iholle
3. jostain syystä eläimen aineenvaihdunta tuottaa auringon kanssa reagoivia tuotteita.

Kun klorofyllin aineenvaihduntatuotteet kerääntyvät ihon alle, ne reagoivat auringonvalon kanssa, jolloin niistä aiheutuu vakavia, kuolioisia ihovaurioita. Ensimmäinen oire on korvien ja silmän ympäristön punoitus, turvotus ja arkuus. Yleensä oireet alkavat 2-3 vuorokautta siitä, kun edellä mainittuja kasveja on syöty. Myöhemmin alueelle tihkuu kudosnestettä, joka kuivuu ja kovettuu. Kudosneste on hyvä kasvualusta bakteereille, joten tilannetta saattavat pahentaa myös bakteerien aiheuttamat ihotulehdukset. Turvotus voi olla hyvinkin voimakasta ja erityisesti korvat saattavat jopa kuolioitua. Tällöin, akuutin vaiheen jälkeen, niistä tulee ryppyiset ja pienet, ja osa niistä tai jopa koko korvanlehti saattaa pudota pois. Joissakin tapauksissa voi koko naama olla turvoksissa ja punoittava, ja naamassakin osa ihoalueista voi kuolioitua.

Valolle herkistyneet lampaat eivät syö ja ne koettavat etsiä varjoisia alueita laitumilla. Usein ne roikottavat päätään jonka sivuilla roikkuvat myös paksut, kipeät ja arat sekä punoittavat korvat.

Valoyliherkkyys. Karitsan naama on punainen ja turvoksissa ja sen korvat roikkuvat.

Sairaat lampaat tulee heti ottaa sisälle kuivalle heinälle ainakin kolmeksi viikoksi, tai kunnes reagoineet alueet ovat parantuneet. Paranemisprosessi voi kestää joskus kuukausia ja kyseinen eläin voi reagoida tulevina kesinä vielä herkemmin aineenvaihduntatuotteiden ja auringon yhteisvaikutuksille. Jotkut lampaat herkistyvät niin voimakkaasti, että ne voivat laiduntaa riskittömästi vain öisin.

Sairastuneille eläimille annetaan kipulääkettä ja tarvittaessa eläinlääkärin antamana kortisonia (joskus jos iholla on myös bakteeritulehdus, voidaan tarvita antibioottia ). Ihon kuntoa tukevat salvat voivat nopeuttaa paranemista.

Kasveja, joiden on joissain tilanteissa on todettu voivan aiheuttaa aurinkoihottumaa, ovat mm. alsikeapila (lähinnä hevosilla), rapsi, tattari, mäkikuisma ja punalatva. Monet kasvien luontaisesti sisältämät myrkyt voivat vaikuttaa maksaan ja heikentää sen toimintaa. Samoin, jos lampaan ruokinta ei ole tasapainoista tai jos rehussa on liikaa kuparia, ne saattavat vaikuttaa maksan kykyyn huolehtia oikeasta aineenvaihdunnasta. Joissain katraissa on havaittu myös viitteitä siitä, että tietyn uuhen/pässin jälkeläiset ovat herkempiä sairastumaan valoyliherkkyyteen.