Lammastalous on monipuolinen ja helposti tilakohtaisesti räätälöitävissä oleva kotieläintalouden tuotantomuoto. Tuotantomalli valitaan tilan resurssien, markkinoiden, tavoitteiden ja arvojen mukaan.
Käytettävissä oleva pelto- ja luonnonlaidunpinta-ala sekä muu rehuntuotantoala, olemassa olevat rakennukset, tuotanto-osaaminen, työvoima tai mahdollisuus parantaa edellä mainittuja tekijöitä, rajaavat katraan kokoa ja tuotantoa. Lammasasiantuntijoiden käytössä on lammaslaskuri, jonka avulla on mahdollista suunnitella tulevaa tuotantoa yhdessä tilan kanssa.
Tuotteiden markkinointi huomioidaan tuotantoa suunnitellessa. Onko olemassa jo valmiit myyntikanavat, vai pitääkö ne luoda? Missä on lähin teurastamo? Halutaanko tuotteet myydä suoramyyntinä vai onko tavoitteena sopimustuotanto tai markkinointitapojen yhdistelmä? Kuinka tuotteet vastaavat markkinoiden tarvetta, millainen aikataulutus tuo parhaan taloudellisen tuloksen? Lammastalous on mahdollista vain silloin kun tuotteille on toimivat markkinat. Lammastalous mielletään eettiseksi ja ekologiseksi tuotantomuodoksi. Tämä imago on tärkeä markkinointivaltti.
Tilalla mietitään myös lammastuotannon tavoitteiden asettelua. Taloudelliset tavoitteet määrittelevät tuotannon laajuuden ja tehokkuuden: halutaanko lammastuotannosta pääelinkeino, riittääkö se sivuelinkeinoksi, vai onko tavoitteena pienimuotoinen, lähinnä harrastuksenomainen tuotantotapa. Käytössä olevien resurssien ja tuotannon tavoitteiden yhteensovittaminen on joskus haasteellinen tehtävä.
Tuotantoa ohjaavat usein myös arvokysymykset. Eläinten laiduntaminen ja ympäristön monimuotoisuuden ylläpito, harvinaisten rotujen säilyttäminen tai luonnonmukainen tuotantotapa voivat olla vahva vaikutin tilan lammastalouden suuntaa pohdittaessa.
Lammas on monipuolinen tuotantoeläin: siitä saadaan lihaa, villaa, turkiksia, nahkaa ja maitoa. Lammas voi olla myös merkittävä maisemanhoitaja tai tärkeä osa Luontohoivapalvelua(green care). Tuotantoa aloittaessa valitaan päätuotantosuunta tai tuotantoyhdistelmä, jota kehitetään määrätietoisesti.
Lihantuotanto on usein lammastalouden perusta. Kun keskitytään pelkkään lihantuotantoon, katraaseen valitaan mahdollisimman nopeasti kasvavat, lihakkaat eläimet. Liharotuiset lampaat tai risteytystuotanto tehostavat karitsanlihan saantoa parantamalla teurasruhojen laatua. Suomessa yleisimmät liharodut ovat texel, oxford down, suffolk ja dorset. Villa ja turkikset ovat lihantuotantoon keskittyvällä tilalla sivutuote, jolla on taloudellisesti hyvin vähäinen merkitys.
Monipuolisessa tuotannossa hyödynnetään lihan lisäksi villa ja turkikset (mahdollisesti myös nahka). Villa ja nahka voidaan myydä joko sellaisenaan tai langaksi kehrättynä ja taljaksi muokattuna. Tuotteita voidaan myydä myös pidemmälle jatkojalostettuna paremman hinnan saamiseksi.
Alkuperäisrotumme suomenlammas, kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas soveltuvat erinomaisesti monipuoliseen tuotantomalliin villa- ja turkisominaisuuksiensa ansiosta. Myös norjalaista rygjaa voidaan pitää yhdistelmärotuna.
Eläinaineksen kehittämisestä ja säilyttämisestä kiinnostuneille voi jalostuseläintuotanto olla merkittävä tulonlähde. Jalostuseläinten tuottaminen vaatii -perusteellisen tuotanto-osaamisen lisäksi- satsausta laadukkaaseen eläinainekseen, ja rodun edesottamusten seuraamista niin kotimaassa kuin ehkä ulkomaillakin. Markkinointitaitokin on hyödyksi.
Jalostuseläimiä tuottava lammastila kuuluu tuotosseurantaan. Lisäksi karitsoille tehdään EUROP – arvostelut ja selkälihaksen sekä pintarasvan mittaukset: näin karitsoille saadaan BLUP- indeksit. Karitsoiden rakenteeseenkin kiinnitetään huomiota.
Lammas on maailmalla tunnettu maidontuottaja. Lampaan maitoa käytetään pääosin herkkujuustojen valmistukseen. Suomessa on muutama maitokatras, joiden maito jatkojalostetaan oman tilan toimesta. Maitolammasrotuja on useita, näistä ehkä tunnetuin on itäfriisiläinen maitolammas. Muitakin lampaita voidaan lypsää, mutta niiden tuotantomäärät voivat jäädä pieniksi.
Erityisympäristötuet voivat olla merkittävä tulonlähde lammastilalle. Lammastilan näkökulmasta hoidettavien alueiden koko, etäisyydet (lampaiden siirtäminen/kuljettaminen) ja aitaaminen ratkaisevat kannattavuuden. Saaret ja ranta-alueetkin voivat soveltua hyvin laidunnukseen.
Yksityisten maisemakohteiden hoitaminen lampailla on sekin mahdollista. Laidunpankin oppaat ja sopimuspohjat ovat vapaasti kaikkien käytettävissä.
Lammastalous soveltuu hyvin monipuolistamaan ja tuomaan sisältöä niin maatilamatkailuun kuin Luontohoiva (green care)- toimintaankin. Lammas on pieni, suhteellisen helposti käsiteltävä ja kesyyntyvä eläin. Lampaasta saatavia tuotteita voidaan hyödyntää toiminnassa, ja samalla tuoda lisää sisältöä ja elämyksiä asiakkaille.
Lammastuotannon aikataulutus on sovitettava tarkasti muuhun toimintaan; näin varmistetaan, että työhuiput eivät ole samanaikaisia, ja asiakkaat saavat mahdollisimman paljon iloa eläimistä.
Lammastaloutta voidaan räätälöidä myös tuotantotavan mukaan. Tehokkuus, lammasrotuvalikoima ja tuotantoa ohjaavat arvot otetaan huomioon tilan päämäärien ollessa selvillä.
Intensiivisessä lammastuotannossa pyritään kasvattamaan karitsat mahdollisimman nopeasti teuraskypsiksi maksimaalista kasvukykyä tukevalla ruokinnalla. Tuotantoa voidaan tehostaa myös tiheällä karitsoinnilla, jos käytössä on siihen sopivat rodut. Tiheässä karitsoinnissa uuhi karitsoi noin kahdeksan kuukauden välein, eli kolme kertaa kahdessa vuodessa. Näin saadaan uuhiaines, rakennukset ja työvoima tehokkaaseen käyttöön. Intensiivinen tuotanto vaatii osaamista niin eläinten hoidossa kuin rehuntuotannossakin, sekä talvikaritsointiin soveltuvan lampolan. Teuraat ajoitetaan niin, että niistä saadaan markkinoilta mahdollisimman hyvä hinta.
Laajaperäisessä tuotannossa pyritään mahdollisimman pieniin tuotantopanoksiin: lihantuotanto perustuu pääosin laidunkasvatukseen. Tuotannossa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan luonnonlaitumia. Teurastus ajoittuu usein laidunkauden loppuun, jolloin teurastamoille on muutenkin runsaasti tarjontaa. Tällöin tilityshinta tuottajalle saattaa olla alhaisempi. Teurastus kannattaa sopia aikaisin etukäteen, ja myydä liha suoraan kuluttajalle. ”Merkkilihasta” saa usein paremman hinnan.
Lammastuotannossa on mahdollista eriyttää karitsankasvatus toiselle tilalle. Uuhilampolassa keskitytään silloin hyvien karitsoiden tuottamiseen ja kasvatukseen vieroitusikään saakka. Vieroituksen jälkeen ne siirtyvät toiselle tilalle, jossa kasvavat teuraskypsiksi. Kaksivaihekasvatus antaa uuhilampolalle mahdollisuuden pitää enemmän eri vuodenaikoina poikivia emolampaita: karitsoiden jatkokasvatukseen tarvittavat resurssit (karsinatila, rehut) jäävät uuhien käyttöön. Tuotantomuodon onnistumiseen vaaditaan hyvää yhteistyötä ja sopimukset tilojen välillä. Kasvattamon karitsat on hyvä saada mahdollisimman vähiltä tiloilta ja niiden eläinaines ja alkukasvatus tulisi olla samankaltaista.
Luomutuotanto soveltuu lampaille (pdf) hyvin tietyin rajauksin. Sikiävillä roduilla voi olla haasteellista kattaa ravintotarvetta, ellei nurmirehu ole erittäin sulavaa. Tuotantovaiheen (tunnutus, imetys, karitsan kasvatus) rehu on tehtävä ajoissa ja sitä täydennetään viljalla, palkokasveilla ja rypsipuristeella.
Luomutuotannon lisävaatimuksena tavanomaiseen tuotantoon verrattuna on suurempi eläintilavaatimus, 5% ikkunapinta-alavaatimus, 100% luomurehuvaatimus (omaraisuusaste 60%), kaksinkertaiset varoajat lääkityksillä, laidunnus- ja ulkoilutuspakko, tarkka kirjanpito sekä vuosittaiset tarkastukset.
Luomukaritsanlihalla on hyvät markkinat ja monet teurastamot maksavat siitä luomulisän.